Sinä yönä taivaankansi oli tummansininen. Kuunsirppi oli ihan ohut ja lepäsi samettisella taivaankannella. Tähdet valaisivat kuitenkin kirkkaammin kuin koskaan. Koko taivas säkenöi tuhansista tähdistä, antaen pehmeää valoaan maailmaan. Aamuyöllä kissankello kilisi hiljaa, vaikka tuulenhenkäystäkään ei virinnyt ilmoille. Timotei ja pienet vanamon kukat nostivat päätään kuin kysyäkseen, mitä kummaa kissankello metelöi keskellä makeinta uniaikaa. Ei kissankello kilistellyt omia aikojaan, vaan sen juurella venytteli kaulaansa ja oikoi korviaan pienen pieni peikkolapsi – Piccolo. Juuri tänä yönä hän syntyi tähän maailmaan.

Piccolo räpytteli pitkäripsisiä silmiään, oikoi suippoja korviaan ja – aivasti. ATSHIIII! Piccolo nousi istumaan sammalmättäälle ja katseli ympärilleen uteliaana. Kaikki oli kuitenkin hämärää ja hiljaista ja sumu kieppui läheisten pensaiden ympärillä. Piccolo oikaisi sammalmättäälle ja nukahti.

Auringon ensimmäinen kuriton säde leikkasi aamuilmaa innoissaan: UUSI PÄIVÄ, UUSI PÄIVÄ! -Se julisti säkenöivänä koko maailmalle! Oli alkamassa uusi päivä, kokonainen päivä aikaa oppia joku uusi asia, kuulla uusi tarina! Kuinka jännittävää se olikaan.

Piccolo avasi silmänsä, venytteli pitkään ja hartaasti ja nousi ylös. Se nosti kädet korkealle ilmaan ja heilutteli niitä. Se kipristeli varpaitaan, kumarsi ja pyöräytti häntäänsä! -Hmmmm, tässä minä nyt olen, Piccolo, pieni peikko, Ruohonjuurikansaa, se ajatteli ja huomasi samalla piharatamon lehden, jonka keskellä kimmelsi valtava kastepisara. Innoissaan Piccolo kumartui ryystämään kastepisaran. Se oli raikasta ja makeaa.

Auringon säteet ympäröivät pikku peikon ja maailma kimmelsi värikkäänä Piccolon ympärillä. Yht´äkkiä suuri varjo lankesi Piccolon ylle. Piccolo katsoi eteensä ja näki suuret varpaat. Pottuvarvas oli pyörä ja muhkea, eikä muutkaan varpaat pieniä olleet. Nostaessaan katsettaan Piccolo näki mustikansiniset housut, kaislasta kiedotun vyön, vitivalkoisen paidan ja sen yläpuolella tuuhean kiharaisen parran. Parta oli kuin villakoiran turkki, tuuhea ja säkkärä.

Mikäs, mikäs, mietti Piccolo ihmeissään. -Kukas sinä olet, kysyi Piccolo kummissaan.

– Olen Maggiore – Tietäjä, jyrisi suuri peikko matalalla äänellään.

– Tietäjä? Ihmetteli Piccolo, mitä sinä sitten tiedät? Piccolo kysyi arkailematta.

– Mitäkö tiedän… hmmm, no minä tiedän kaiken, vastasi Maggiore.

– Mitä se tarkoittaa? Kysyi Piccolo.

– No se tarkoittaa… se tarkoittaa, että voit kysyä minulta mitä vain. Selitti Maggiore hieman ihmeissään.

– No mitä? Kysyi Piccolo

– Mitä, mitä? Vastasi Maggiore.

– No mitä sitten? Kysyi Piccolo.

– Kuinka niin ”mitä sitten”, minä olen suuri Tietäjä! Jyrisi Maggiore.

– No tiedä sitten jotakin! Kannusti Piccolo.

– Miten niin?

– No tiedä jotakin nyt, niin kuin malliksi. Kehotti Piccolo viattomasti.

– Ole nyt kunnolla! Sanoi Maggiore jo vähän hermostuen.

– Minähän olen kunnolla, katso. Korvat on päässä, kädet ja jalat on paikoillaan ja seison tässä erittäin kunnolla. Enempää en voisi seisoa, vai mitä? Selitti Piccolo.

– Tarkoitan, että, että, älä kysele… tai kysy jotakin järkevää. Sanoi Maggiore jo tuskastuneena.

– Mikä on järkevää? kysyi Piccolo. Eikö kaikki ole järkevää kysyä? Kuinka voi oppia uutta, jos pitää ensin tietää, mitä pitää tietää? Enhän minä voi tietää edes sitä, mitä en tiedä, minähän synnyin vasta. Piccolo jatkoi.

Silloin Maggiore ymmärsi erään suurimman asian, mitä hän tulisi koskaan elämässään oppimaan. Jos kukaan ei kysy mitään, ei voi tietää, kuinka viisas on. On hyvin arvokasta, että kysytään, koska silloin voi antaa tietoa eteenpäin. Se on valtava lahja ja suuri seikkailu! Myös Piccolo oivalsi, että on hurjan jännittävää, että on niin paljon asioita, mitä ei tarvitse heti osata, mutta joita voi oppia. Ja on hirveän turvallista, kun on joku, joka tietää ja voi kertoa ja opastaa hankalissa tilanteissa ja asioissa, joihin ei ole ennen törmännytkään.

Tästä alkoi Piccolon ja Maggioren seikkailu, jossa he molemmat tulisivat oppimaan toisiltaan suuria oivalluksia ja pienen pieniä viisauksia. Siinä seisoivat vieretysten pikkuruinen peikko Piccolo ja suuri, parrakas Tietäjä Maggiore, katsellen vieretysten auringon kipuamista yhä ylemmäs ja perhosten palatessa niitylle tanssimaan kukkasten keskelle.